Vastuullisuuskilpailun finaali
Matka 2023 ja SMAL haastoivat matkailualan yritykset vastuullisuuskilpailuun, jossa haetaan matkailun vastuullisuuteen pohjautuvia matkailutuotteita ja -palveluita. Kilpailun finaalissa on jaossa Suomen Messusäätiön myöntämä 6 000 euron palkintoraha, joka voidaan tuomariston päätöksellä jakaa myös voittajien kesken.
Vastuullisuuskilpailu kutsui Matkailualan yritykset ja muut toimijat ilmoittamaan oman vastuullisen matkailutuotteensa tai -palvelunsa mukaan kilpailuun. Vastuullisuuskilpailuun haetaan tuotteita tai palveluita, joissa vastuullisuus on keskiössä, ja jotka toimivat hyvinä esimerkkeinä ja suunnannäyttäjinä muille.
Kilpailu on ollut avoin kaikille Suomessa matkailualalla toimiville yrityksille ja muille toimijoille. Kilpailun tuomaristo on valinnut 5 finalistia kiinnittäen valinnoissaan huomiota ehdolla olevan matkailutuotteen tai -palvelun vaikuttavuuteen, skaalautuvuuteen ja toistettavuuteen. Ehdolla olevien tuotteiden ja palveluiden tulee olla uusia, myynnissä ja tarjolla vuonna 2022 tai lanseerauksessa Matkamessuilla 2023.
Tuomariston valitsemat finalistit esittelevät tuotteensa tai palvelunsa 5 minuutin pitchauksissa ja tuomaristo valitsee voittajan tämän jälkeen. Voittaja saa Suomen Messusäätiön myöntämän 6 000 euron palkintorahan, joka tiukan kilpailun tullen saatetaan jakaa useampaan osaan. Pitchaukset voi tehdä suomen tai englannin kielillä.
Kilpailun finalistit ovat: Ab Kasnäsudden Oy Bearhillhusky/ Kontiovaaran Husky Oy Hanhiniitty Ay / Saimaa Canoeing Hawkhill Ikaalisten Matkatoimisto Oy
Tuomaristo: puheenjohtaja Timo Saranpää – SMAL; Liisa Kokkarinen – Visit Finland; Jarmo Ritalahti – Haaga-Helia; Päivi Suutari – Lemma Travel; Lumia Ankkuri – Helsingin Messukeskus.
Tule siis kuulemaan, mikä finalisteista on vuoden 2023 voittaja!
Matkatieto-seminaarit ovat maksuttomia ja niihin voi ilmoittautua TÄSTÄ / Kaikki seminaareihin ilmoittautuvat saavat messulipun, joten jos sinulla ei vielä sellaista ole, ota yhteyttä osoitteeseen jenni.kemppainen@smal.fi.